Gospel Helsinki logomerkki

Konsertit & tapahtumat

Kuorolaisten kirjoituksia matkasta

Huikea viikko Chicagossa takana ja oma aikansa menee ennen kuin ymmärtää mitä kaikkea on päässyt kokemaan. Chicago on kaupunkina todella monipuolinen ja viihtyisä. Lähes kaikkea löytyy kaikille, shoppailusta urheiluun jne. Varjopuolena on valtava kodittominen määrä, mikä näkyy katukuvassa ja samalla tietyt alueet Chicagon Eteläpuolella, kuten Bronzeville, ovat tunnettuja ammuskelutapauksista. Päästiin kuorona myös näkemään sitä puolta. Yhdessä kirkossa jossa vierailtiin, oli ollut ammuskelutapaus juuri kaksi viikkoa aikaisemmin. Tapasimme myös eräässä kirkossa naisen, jonka poika oli ammuttu muutama päivä aikaisemmin. Eräässä kirkossa jossä kävimme oli ollut juuri erään nuoren miehen hautajaiset ja ostarissa jossa lounastettiin, oli ollut ammuskelutapaus vain joitain päiviä aikaisemmin. Ongelmat alueella ovat siis todellisia, mutta samaan aikaan näissä ihmisissä korostuu iloisuus ja rakkaus, mikä on häkellyttävävää.

Kuorona vierailtiin useissa eri kirkoissa. Päästiin tutustumaan vanhoihin kirkkoihin, joissa Gospel musiikki on saanut alkunsa ja samalla suuriin moderneihin kirkkoihin, joihin saattaa mahtua jopa 8000 ihmistä. Osallistuttiin messuun myös kirkossa jossa Obama kävi aktiivisesti, joskin hän erosi kyseisestä kirkosta v.2008, koska koki sen muuttuneen “poliittiseksi sirkuksesi”. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin. Päästiin myös tapaamaan ja treenaamaan Soul Children Choirin lasten kanssa, jotka olivat aivan huikeita, tippa tuli väkisin linssiin näiden lasten iloa katsellessa ja kuunnellessa. Kuorona päästiin toki myös harjoittelemaan ja esiintymään mitä huikeimmassa paikoissa ja mitä huikeimpien ihmisten kanssa. Matkan antina oli myös saada tutustua uusiin ihmisiin, sekä viettää mitä parasta aikaa kuorokavereiden kanssa.

Tomy Kuokkanen


Back home! The past week in Chicago was amazing. I have no words to describe everything I got to see and experience. One of my life-long dreams came true when I got to travel to USA.

During the week my love for gospel music grew enormously and my faith strengthened enormously. I felt like I was home which is why it was hard to get back to Finland. But I’m so so so grateful that I got to be there. And meeting people who’s faith is so strong and who are so talented in music. No money or things in the world can measure with all that.

I got to see the richer Chicago and poorer Chicago and the division between black and white and I cannot believe that still today there is division between people just based on the color of ones skin although we are all brothers and sisters in Christ.

The only negative thing was the super efficent air conditioning and fitted carpets. It made us all lose our voices and feeling sick all week but despite of that we gave our all. We got to listen to great music and we got to sing with others. Just praising God all week, I mean what could be better than that. Thank you Chicago people for welcoming us and giving your time to us!

And thank you GH family for everything.

Mirijam Leander


Ikinä en olisi voinut etukäteen kuvitella millainen matka meillä oli edessä. Musiikin ja aidon rakkauden täyttämät päivät olivat jotakin, joita on nyt hetki haudottava.

Miia Shemeikka

“[Suomessa] bussissa istuminen oli outoa, kun se ei yhtäkkiä ollutkaan keltainen. Tuli ikävä sitä ihanaa onnentunnetta ja huterasti huojuvaa pilvilinnaa, jonka suojissa sai päivien ajan yhteisöllistä elämää viettää. – – Koko matka tuntuu epätodelliselta. Mutta onneksi on ne ihmiset, jotka jakoivat kokemuksen mun kanssa. Kohtaavat aidosti, katsovat silmiin ja heidän silmiensä tuikkeesta tiedän, että saimme kaikki kokea jotain uskomattoman ainutlaatuista.

“Somewhere far, far away, beyond the crowds and city lights, out of the darkness we can shine. I’m packing my bags, I’m gonna leave it all behind. I wanna open up my eyes, see you on the other side”. Chicago jäi sydämeen.

Kaikki ihmiset, hymyt ja halaukset.

Kiitos kuoroperhe, bless y’all!

Pihla Järvinen

Gospel Helsinki
Jalavatie 6 b, 00270 Helsinki
050 387 7157
gospelhelsinki@gmail.com
Kaikki sivuston kuvat Tuomo Björksten, ellei kuvan yhteydessä toisin mainita.
Kirjaudu