Gospelin viemää vuodesta 2000

Ennakkoluulottomassa ja rohkeassa Gospel Helsinki -kuorossa laulaa suurella antaumuksella kuutisenkymmentä valittua laulajaa. Bändissä soittavat alan huippumuusikot Joonatan Rautio, Sami Koskela, Juho Kivivuori. Valovoimainen kuoronjohtaja Nina Pakkanen johtaa rautaisella otteella.

Linnan jatkot 2019

Joulukuussa 2019 Gospel Helsinki sai kunnian esiintyä Linnan jatkoilla Ida Elinan kanssa kappaleessa “Saman taivaan alla” sekä taustakuorona koko kansalle Kari Tapion kappaleessa “Olen Suomalainen”.

Gospel Helsinki on Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmä 2019!

“Valintaperusteita oli useita: ryhmä on aktiivinen, innostava ja ennakkoluuloton toimija kirkkomusiikin piirissä sekä tuo esille kirkkomusiikin kulttuurisen sosiaalityön elementtejä. – Gospel Helsinki monipuolistaa energisesti maamme kirkkomusiikin kenttää. Se edustaa ennakkoluulotonta ja innovatiivista kirkkomusiikkitoimintaa sekä yhteisöllisyyttä, sanoo Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula.

Kuoro kokoaa yhteen gospelista kiinnostuneita laulajia kaikkialta pääkaupunkiseudulta. Kuoron taiteellisena johtajana toimii kuoron perustaja, Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri Nina Pakkanen. Valovoimaisena johtajana tunnettu Pakkanen on kartuttanut gospelin taitojaan amerikkalaisten asiantuntijoiden opastuksella mm. Chicagossa ja Tukholman gospelfestivaalien kursseilla ja rytmimusiikin kuoronjohtoa Tanskan The Royal Academy of Music:ssa. Kuoron vakiomuusikot ovat Joonatan Rautio (piano ja saksofoni), Sami Koskela (lyömäsoittimet) ja Juho Kivivuori (basso).

Gospel Helsingin koti on nykyisin Töölön seurakunnassa (Meilahti ja Töölö yhdistyivät vuoden 2019 alusta) ja kuoron toiminta alkoi vuonna 2000. Tällä hetkellä mukana on 60 laulajaa, 20 – 50-vuotiasta. Kuoron äänialat ovat sopraano, altto, tenori ja basso.

Gospel Helsinki -kuoro laulaa nykygospelia, soivaa ilosanomaa, jonka juuret ovat Yhdysvalloissa maan afroamerikkalaisen väestön hengellisessä kuoromusiikissa.

Kuoron suojelijana toimii emerita piispa Irja Askola:

“Gospel Helsingin laulu soi ja sytyttää. Se liikuttaa. Se rakentaa siltaa toisiimme ja musiikin maailmaan yli monien rajojen. Se voi myös yllättää: huomaa pyhän koskettavan ja aavistaa jotakin armosta. Kaikuvia konsertteja toivottaen!”